lauantai 21. maaliskuuta 2009
Perjantai - se hankalin päivä
Perjantai on jotenkin hankala päivä terveellisten elämätapojen suhteen. Perjantaisin menen vasta illalla töihin ja sen jälkeinen elämä on vaikeampaa. On vaikea seurata mitä laittaa suuhuun, ja itse asiassa kaikki välipalat ja iltaruoat jää väliin. Ja sitten, kun tulee illalla kotiin, aika myöhäälle siis, tekisi mieli runnoa suuhun mitä suinkin jääkaapista löytyy. Vetää kaksin käksin, ilman mitään tolkkua. Sain onneksi kuitenkin oltua, ettei nyt ihan näin mennyt. Oppimista siis on, miten elän perjantai-illan?
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Sen syöt minkä ostat
Kun jo alusta asti hankkis kotiin sellaiset ruoat ja juomat, joista hyvin löytyis sopivaa syötävää. Tällöin syöminen ja ruoan laitto helpottuisi. Hyvä on vielä muistaa, ettei lähde sinne kauppaan nälkäisenä. Eilen näin ikävästi pääsi tapahtumaan ja tuli sitten ostettua sellaistakin, mikä olisi voinut jäädä kaupan hyllyyn. Täällä kotona se on nyt sitten houkutuksena ja kiusana odottamassa syöjäänsä, sitä kavalaa hetkeä, kun tekee mieli syödä jotain.
Kotona siis pitäisi olla hyvä perusvarasto. Jääkaapista löytyy kasviksia, tuoreita vihanneksia, rasvatonta maitoa, piimää, jogurttia sekä vähärasvatonta juustoa, koko lihaa ja rasiamargariinia. Pakastimesta löytyy runsas valikoima pakastekasviksia, marjoja, vähärasvaista lihaa ja kalaa ja kuivakaapista ruisleipää, puurovärkit, säilykkeitä, kuivattuja hedelmiä ja mausteita. Tällaisen kaappiremontin tarkoitus onkin siinä, että kotoa löytyy hyvä perusvarasto, silloin ei tarvitse lähteä syömään hampurilasipaikkaan tai kioskille, tai tilata sitä pizzataksia.

Kuva: http://www.expertasa.fi
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Vallattomuutta
Eilen sanoin, että oli hyvä olo, mutta tämän olon lisäksi tänään on astunut sellainen tunne, että voisin syödä vaikka mitä, etenkin herkkuja, suklaata sun muuta. Hirvittävästi houkuttaa, mutta täytyy vain olla, ettei anna vallattomuudelle periksi.

Nämä useasti toistuvat mielihalut, kiusaukset ovat haaste laihdutuksessa. Ainakin silloin, jos ne johtavat aina syömiseen. Voidaan siis puhua mielihalusta, eikä oikeasta nälästä. Tärkeää on tietää mielihalun piirteet, jotka näkyvät oheisessa kuvassa.

(Kuva: Painonvartijat)
Mielihalusta selviämiseen voi auttaa se, että tietää kyseessä olevan noin 10-15 minuuttia kestävä koetus, jonka ohi voi joskus sinnitellä pelkällä odotuksella ja kärsivällisyydellä. Ei pidä siis uskoa, että ainoa keino päästä eroon on syöminen. Mielihalun jatkuva sammuttaminen syömisellä, voimistaa vain mielihalua entisestään ja kaiken lisäksi se alkaa ilmaantua yhä useammin. Kun mielihalun tilanne onnistutaan katkaisemaan toistuvasti, eli ei sydä mitään eikä maisteta hallitusti. Silloin vihjeen vaikutus heikkenee vähitellen ja tilanteen sietäminen jatkossa helpottuu.

maanantai 16. maaliskuuta 2009
Hyvä fiilis
Tänään on ollut todella hyvä olo. On tuntunut paremmalta, ja jaksankin paremmin. Suolisto toimii hyvin ja eikä ole sellaista raskaan olon tuntua. Tämä onkin yksi hyvä syy itsensä motivointiin, kun alkaa sohvaantuminen uhata. 

(Kuva: Ilonia)
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Liikuntaa, sitä pitäisi lisätä
Viime aikoina olen ollut aika laiska liikkuja, koska pienikin fyysinen suoritus aiheuttaa yskimistä, josta ei meinaa loppua tulla. Yskä johtuu migreenin estolääkkeistä, ja odottelenkin tässä uutta reseptiä, jonka neurologi ystävällisesti lupasi lähettää postissa.
Niin, siitä liikunnasta. Eilen lauantaina menin mieheni ja kahden siskoni sekä heidän miesten kanssa keilaamaan. Tunnin hohtokeilaussetti tuntui kyllä liikunnasta. Tulihan siinä hiki. Se oli myös kivaa kivassa porukassa.
Tänään olisi kyllä aikomuksena käydä pienellä kävelylenkillä, kun ulkoiluhousutkin mahtuu jo jotenkin päälle :D

Sunnuntai alkaa olla päätöksessä, ja kohta saa mennä nukkumaan, mutta kirjoitan tänne vielä vähäsen. Illalla kävin tunnin kohtalaisen reippaalla kävelylenkillä. Tuntui mukavalta, vaikka nyt olenkin sitten yskinyt.
Kaikki sen nyt tietää, että liikunta tukee laihduttamista ja painonhallintaa, mutta eriasia onkin taas se, että saa itsensä liikkeelle. Nyt tarttis saada itsensä motivoitumaan liikkumiselle, jottei tämä lenkki jää ainoaksi pitkään aikaan. Pelkästään jo 15 minuutinkin suoritus tekee jo hyvää painonhallinnolle, sillä kaikenlainen liikkuminen edistää painonhallintaa. Toisaalta se on myös ainoa keino listätä energiankulutusta.
Tässä muutama liikkumisen mahdollisuus:
Vähemmän aikaa istumiseen
- Nouse tuolilta silloin tällöin
- Puhu puhelimeen seisaaltasi
- TV:n mainoskatkojen aikana voi seisoskella tai kävellä
- hiihto
- hölkkä
- kävely
- luistelu
- naruhyppely
- pallopelit
- sauvakävely jne.
- Hissin sijasta portaat
- Mutkan kautta oieti, ei aina suorinta tietä
- Auton voi jättää kauemmas
- Lähde vieraasi kanssa kävelylle

lauantai 14. maaliskuuta 2009
Kyllä se tästä
Eilen teki mieli makeaa, lähes koko päivän. Illan päätteeksi vaistonvaraisesti pistelin menemään kaksi vohvelikeksiä seurauksena, että pisteet on -1. Paljoa se ei ole, sillä voinen lohduttautua. Onneksi olin eilen illan töissä, ja työntohinassa unohdin, että teki mitään erityisesti mieli. Töiden jälkeen kyllä sorruin noihin kahteen vohvelikeksiin...
Aamu alkoi hyvin, ja oli kiva huomata, että paino oli laksenut 2oo grammalla. Eteenpäin siis tämäkin :) Aamupalaksi kaurapuuroa, mustikoita, maitoa ja banaani. Näillä eväillä luulisi jaksavan seuraavaan ateriaan. Eteenpäin vain, sanoi mummo lumessa :)

perjantai 13. maaliskuuta 2009
Nälkä, hyvä tekosyy
Kaivelin tosiaan vanhat Painonvartijat materiaalit esille, ja aloin sitten laskemaan pisteitä. Päivän pistemäärä on 22. Kuulostaa paljolta, mutta käytännössä se ei sitä ole. Päivä on iltapäivässä, ja minulla on enää vaivaiset 4,5 pistettä jäljellä, ja tekisi mieli laittaa jotain hyvää suuhun. Olen juonut vettä, jos se vaikka veisi tämän -tekee mieli laittaa suuhun jotain hyvää -tunteen. Millä ihmeellä saan itseni unohtamaan tämän tunteen? Argh, täytyy vain yrittää kestää ja olla antamatta periksi.
Löytyipä sitten tällainen Kylläisyyden tunne, nälkä vai mieliteko
Löytyipä sitten tällainen Kylläisyyden tunne, nälkä vai mieliteko

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)